Prologi
eikä heikko henki jaksa vastustaa
vanhojen seinien hiljaista tahtoa
minä en ole synnitön
ei se ole minun käteni joka kiveä pitelee
tiedän tekoni
muistan huokaukset ja vaimeuden
valkeat yöpaidat, revenneet kankaat
en poistu enää kamaristani
linnan ulkopuolella painaa liikaa
kansakunnan hidas hengitys
syyttävä mykkyys
I
1
sisko istui äidinkuvan alla
sylissä kirja, itseään suurempi
verille purrut huulet liikkuivat
äiti lukee, sisko sanoi, minulle, ääneen
tyttö piiloutui isän raskaita saappaita
samettiverhon taakse
näki vanhan miehen, painuneet hartiat
kehyksiä vääntävät sormet
2
kun valo lisääntyi ja muotokuva peitettiin
sisko pysyi vaiti
puu on vaiti kaatuessaan
kun kukaan ei ole kuulemassa
tuli silti, kirja kainalossa
katsoi vaatteen läpi kuten lapsi vain voi
sisko löi kamarinsa ikkunoista lasit rikki
huhtikuun tulla
raakana ilmana, julmin siiveniskuin
nukkui pitkälle aamupäiviin
II
sisko vihaa miestä
keltaisia kiharoita ja upottavia silmiä
siskolla on levottomat silmät, villit
niin kuin sota joka kaataa poikia
maa joka imee veren, vilja joka ei idä
sisko painaa kädet vatsalleen
sylissä on puutarha
jossa mikään ei saa kasvaa
kamarissa
kehto takoraudasta, keinuu raskaasti
III
se on tämä huone, sanon
nämä muuratut kivet
eikä tämä ole minun käteni joka kajoaa
sisko nauraa hiljaa
puhaltaa kynttilän sammuksiin
painan kämmenen rintaan
sisko nauraa
kuiskaa
patjan oljet pistävät lakanoista läpi
IV
enkä jaksa enää päästää keuhkoihini tätä ilmaa
raakoja hengähdyksiä, vereslihalle syöviä sormenpäitä
vieressä hehkuva lämpö täynnä suolaa
etelämerellä tuulee, ikkunoissa ei ole laseja
minun rakkauteni, minun, lantio reidelläni vaatii
kämmen puree sarvikyynä rintaa
makaan hengittämättä
kuuntelen silkkipieluksia sängynpäädyssä
kuohun, olen syvintä vettä
mustaa ja läikkyvää
V
sisko nukkuu
otan yöpaitani ja hiivin, haamuna kamariini
lapsina emme nukkuneet öisin
sisko näytti linnan unohtuneet huoneet
suljetun tornin
kynttilä syttyy - se ei ole minun käteni
minun ihoni ei lasitu, ääneni ei kanna
huoneen poikki oven läpi
isä kulkee öisin, tiedän, olen nähnyt
jalanjäljet lattiatomussa, suudelmapainaumat
peitetyn kuvan otsalla
viereisessä huoneessa sisko nukkuu
silittää kynnellä kyynärtaivetta
kuulen rahinan
miten kaiken nähnyt kivi hengittää
VI
tiedän miten pääsisin tästä
siskon rakkaudesta, minun hulluudestani
isästä joka näkee vain taaksepäin
sisko tietää sen, eikä huolehdi sillä
pelkään koskettaa ovenkarmia
kohottaa vaatetta joka peittää lautoja, astua sisään
suljettuun huoneeseen
painan järkeni
tässä linnassa sille ei ole sijaa, muurien ympärillä
on valtakunta, niiden sisällä maailma
jossa minulla ei ole käskyvoimaa
sisko tietää että palaan
kynttilää pitelevä käsi tärisee
valo värjyy oven alta
Kommentit