Prologi

 eikä heikko henki jaksa vastustaa
vanhojen seinien hiljaista tahtoa
minä en ole synnitön
ei se ole minun käteni joka kiveä pitelee

          tiedän tekoni
          muistan huokaukset ja vaimeuden
          valkeat yöpaidat, revenneet kankaat

en poistu enää kamaristani
linnan ulkopuolella painaa liikaa
kansakunnan hidas hengitys
syyttävä mykkyys

 

I

 1

sisko istui äidinkuvan alla
sylissä kirja, itseään suurempi
verille purrut huulet liikkuivat
äiti lukee, sisko sanoi, minulle, ääneen

tyttö piiloutui isän raskaita saappaita
samettiverhon taakse
näki vanhan miehen, painuneet hartiat
kehyksiä vääntävät sormet


2

kun valo lisääntyi ja muotokuva peitettiin
sisko pysyi vaiti
                     puu on vaiti kaatuessaan
                     kun kukaan ei ole kuulemassa
tuli silti, kirja kainalossa
katsoi vaatteen läpi kuten lapsi vain voi

sisko löi kamarinsa ikkunoista lasit rikki
huhtikuun tulla
raakana ilmana, julmin siiveniskuin
nukkui pitkälle aamupäiviin

 

II

 sisko vihaa miestä
keltaisia kiharoita ja upottavia silmiä
siskolla on levottomat silmät, villit
niin kuin sota joka kaataa poikia
maa joka imee veren, vilja joka ei idä

sisko painaa kädet vatsalleen
sylissä on puutarha
jossa mikään ei saa kasvaa
                   kamarissa
kehto takoraudasta, keinuu raskaasti

 

III

 se on tämä huone, sanon
nämä muuratut kivet
eikä tämä ole minun käteni joka kajoaa

sisko nauraa hiljaa
puhaltaa kynttilän sammuksiin
painan kämmenen rintaan
sisko nauraa
               kuiskaa
                   patjan oljet pistävät lakanoista läpi

 

IV

 enkä jaksa enää päästää keuhkoihini tätä ilmaa
raakoja hengähdyksiä, vereslihalle syöviä sormenpäitä
vieressä hehkuva lämpö täynnä suolaa
                                             etelämerellä tuulee, ikkunoissa ei ole laseja
minun rakkauteni, minun, lantio reidelläni vaatii
kämmen puree sarvikyynä rintaa

                                                      makaan hengittämättä
kuuntelen silkkipieluksia sängynpäädyssä
             kuohun, olen syvintä vettä
                     mustaa ja läikkyvää

 

V

 sisko nukkuu
otan yöpaitani ja hiivin, haamuna kamariini
                                             lapsina emme nukkuneet öisin
                                              sisko näytti linnan unohtuneet huoneet
                                                 suljetun tornin

kynttilä syttyy - se ei ole minun käteni
minun ihoni ei lasitu, ääneni ei kanna
huoneen poikki oven läpi
          isä kulkee öisin, tiedän, olen nähnyt
          jalanjäljet lattiatomussa, suudelmapainaumat
                                                     peitetyn kuvan otsalla
viereisessä huoneessa sisko nukkuu
silittää kynnellä kyynärtaivetta
                      kuulen rahinan
                         miten kaiken nähnyt kivi hengittää

 

VI

 tiedän miten pääsisin tästä
siskon rakkaudesta, minun hulluudestani
isästä joka näkee vain taaksepäin
               sisko tietää sen, eikä huolehdi sillä
pelkään koskettaa ovenkarmia
kohottaa vaatetta joka peittää lautoja, astua sisään
                                                suljettuun huoneeseen
painan järkeni
tässä linnassa sille ei ole sijaa, muurien ympärillä
on valtakunta, niiden sisällä maailma
jossa minulla ei ole käskyvoimaa
             sisko tietää että palaan
              kynttilää pitelevä käsi tärisee
              valo värjyy oven alta